Ikuisuuskysymys: Palasaippua vai nestesaippua?

Ikuisuuskysymys: Palasaippua vai nestesaippua?

Palasaippua ja nestesaippua jakavat vahvasti mielipiteitä etenkin nyt kun käsiä pestään erityisen ahkerasti. Toinen sanoo ettei koskisikaan palasaippuaan jota joku muu on käyttänyt, ja toinen taas pitää nestesaippuaa pitkälti veden ostamisena muovipullossa. Halusimme valaista aihetta hieman ja purkaa turhia pelkoja ja myyttejä aiheen ympäriltä.

Mitä eroa on palasaippualla ja nestesaippualla?

Nestesaippua voi olla veteen liuotettua palasaippuaa ja sitä voi tehdä vaikka itse. Veden lisääminen heikentää kuitenkin saippuan säilyvyyttä jolloin ainakin teollisesti valmistettuna siihen pitää lisätä säilöntäainetta.

Kaikki nestesaippuoiksi kutsutut tuotteet eivät kuitenkaan ole saippuaa alkuunkaan. Tuotenimet kuten pesuneste tai body wash ovat kemiallisesti valmistettuja puhdistusaineita, joihin on lisätty usein monenlaisia lisäaineita parantamaan säilyvyyttä, tuoksua, rakennetta, vaahtoutuvuutta ja kosteuttavuutta.

Palasaippuat taas valmistetaan saippuoitumisen avulla, eli emäksiä ja rasvaa yhdistämällä. Palasaippua säilyy mainiosti aivan itsenään joten siihen ei tarvitse lisätä ylimääräisiä säilöntäaineita.

Onko palasaippua epähygieeninen?

Palasaippua on tutkitusti turvallinen ja hygieeninen valinta peseytymiseen. Palasaippua on emäksisyytensä takia huono kasvualusta ei-toivotuille bakteereille, viruksille ja homeille. On myös tutkimuksissa osoitettu ettei taudinaiheuttajat siirry saippuan kautta käyttäjältä toiselle.

Saippuan rakenteen ansiosta saippuamolekyylin toinen pää tarttuu rasvaiseen likaan ja toinen pää veteen. Saippua voi varmuudeksi käytön jälkeen huuhtaista veden alla jotta siitä huuhtoutuu ylimääräinen aines pois.

On myös hyvä muistaa että nestesaippuapullot voivat olla melkoisia bakteeripesiä. Ihmiset kun koskettelevat pulloja ja pumppuja likaisin käsin.

Kumpi on luonnonystävän valinta?

Palasaippua on ekologisempi valinta. Palasaippuat on usein pakattu kevyeen pahvi- tai paperikääreeseen kun taas nestesaippua on useimmiten pakattu muovipulloon. Palasaippua on myös riittoisampi - nestesaippuaa kuluu peseytymiseen palasaippuaa enemmän. Kotimaisesta ja luonnollisesta palasaippuasta voit myös olla varma ettei siihen ole laitettu mitään ylimääräistä.

Lopputulema

Kummankinlaiselle saippualle on paikkansa. Esimerkiksi julkisissa tiloissa nestesaippua voittaa käytännöllisyydellään. Halusimme kuitenkin avata aihetta ja poistaa aiheen ympärillä liikkuvia väärinkäsityksiä.

Jos koet että nestesaippua on sinun valintasi, mutta sen kemikaalit tai pakkausjäte huolettaa, muista että voit tehdä palasaippuasta oman nestesaippuasi: raasta tai pilko palasaippua pieneksi ja sekoita se kuuman veden kanssa haluamaasi pulloon. Kannattaa tehdä pieniä määriä kerralla, koska vesi heikentää hieman nestesaippuan säilyvyyttä.